Meikä elää tosi väsynyttä aikaa. Just nyt kaikki menee päin vittuja ja mä pelkään kaikkea. Etenkin itteäni, mut vielä sitäkin enemmän mua pelottaa ihmis(t)en puolesta, taidan hajota kun en tiedä mitä tehdä asioille kun ei ihmisetkään osaa auttaa itteään. Olo on ihan vitun voimaton. Sattuu, sattuu, sattuu ja sitten vielä sattuu. Eikä tunnu loppuvan tämä sitten millään.
Mä tajuan tällasina hetkinä ja aikoina kuinka paljon rakastan ihmisiä ja ennen kaikkia että keitä. Toisaalta menettämisen pelko on helvetin iso.
Mutta niin ku Don Huonot sanoo (Hyvää yötä ja huomenta -levy
taas kulutettu loppuun):
Luodinkestävää sydäntä ei oo
vielä keksittykään
turha pelätä laukausta
sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti