Mä oon bloggaamiseen jokseenkin saatanan kyllästyny, muutenki virta on tänä kesänä ollu lopussa ja pahemman kerran. Ööh, onkohan mulla mitään tärkeetä päivitettävää... eipä mulle kai muuta olennaista oo tapahtunut kun se, että tein ison päätöksen alkoholinkäyttöni suhteen, hukkasin hämärissä olosuhteissa akustisen kitarani mettään (ei oo aikoihin mikään yksittäinen asia vituttanut niin paljoa...), olin alkukesästä Mötiköitten keikalla (tästä reissusta saatan laittaa pari huvittavaisaa kuvaa jos saan joskus ittestäni aikaseks), sekä kävin häissä ekaa kertaa vuosiin. Kaks viimisintä oli tosi ihania kokemuksia.
Niin ja totta kai olin viime viikolla ihanassa seurassa Turussa, se oli semmonen rauhottumis- ja arjesta irrottautumisreissu... niin mistä arjesta, sitä en tiiä. Suht kivaa oli kuitenki!
Nyt heinäkuussa olis kans tulossa kaikennäköstä menoo sekä alkukesästä laiskistuneiden bänditreenien tihentyminen, kun syksyllä alkaa taas keikat ja äänitykset olla ajankohtasia. Mä rakastan soittaa mutten oikeen jaksais nykysin käydä missään enkä tehä mitään mikä liittyy jotenki suorittamiseen... oon siis oikeestaan lähinnä keskittyny masistelemaan kotona ja olemaan HHHhuomionkipeä tyttöystävä sekä laiska kaveri mitä ihmisiin yhteyden ottamiseen tulee.
Toisaalta oon myös antanu enemmän aikaa niille joita oon pitkään kaivannu, mutta joita en aikoihi oo ehtiny nähä paljon paskaakaan. Lisäks oon makaillu paljon nurmikolla auringonpaisteessa, soittanu kitaraa ulkona, laulanu ihan hirveesti, kirjottanu pelkän runon ekaa kertaa viiteen vuoteen, rakastanu kamalasti, itkeny turhaan ja nauranu helvetin hyvistä syistä.
Vaikka herättyäni oon monena päivänä maannu sängyssä monta tuntia jaksamatta nousta (enkä edes krapulan takia niin kun aikoinaan), illat on tupanneet edes jotenki kääntyä paremmiks enkä oo joutunu olemaan yksin. Se on ehkäpä tärkein asia.
Niin kun tää teksti saattaa jo antaa ymmärtää, oon hirveen väsynyt ja lisäks yhtä ailahtelevainen. Oon kuitenki pikku hiljaa alkanu hyväksyä sen että näin asiat on, vaikkei elämässä just nyt suurempia kriisejä tai muuta hyvää ja oikeuttavaa syytä pahoinvointiin oliskaan. Sen asian ymmärtämine on vieny multa paljon paineita pois ja oon muutenki ajatuksineni alkanu menemään siihen suuntaan et masennuslääkkeet olis se mun juttu. Ehkä. Tähän asiaan en voi ennen syksyä vaikuttaa, joten sillon saa sitten nähdä... mut tunnelin päässä on sillon tällön aika paljonki valoa ja kaikesta huolimatta tää on ollu mun elämäni onnellisin kesä tähän asti.
Että juum. Saatan lisäillä myöhemmin enemmän kuvia tai jottai muuta paskaa jos kerkiän... jepjee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti