after christmas part 1 - vuodatuspostaus

En sitten sen ihmeempää joulupostausta viitsiny tehä, koska kulunu viikko on ollu mulle mahollisesti rankin pitkään aikaan.
Olo on ollu ihan helvetin toivoton ja voimaton ja olis tuntunu erittäin paskamaiselta pilata sukulaisten - joita muutenki pitkästä aikaa pääsin näkemää - joulu alkamalla porailemaan sattumanvarasina hetkinä kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Vietin siis suurimman osan pohjakosketuksestani yksinäni, koska vaikka feikkaaminen on välillä muita ajatellen reilua, mulla olis loppujen lopuks ollu tosi vähän voimavaroja siihen. Oikeestaan harmittaa kyllä että joulu meni multa näinkin pahasti ohi, mutta tulee niitä uusia kumminki.

Näkymiä jouluisen valkeasta Kristiinankaupungista

Sitä paitsi, tänään ku palasin kotiin, mulla oli pitkästä aikaa sellanen... erilainen fiilis. Sellanen että tää kaikki paska on kumminkin ohi vielä joskus. Järjellä olen ton asian käsittäny ties miten kauan, mut helpolla se ei oo tahtonu päästä sellaselle kunnolliselle tajuamisen asteelle. Alitajunnalla on ollu ilmeisesti paljon käsiteltävää koska oon melkeen tauotta kuluneet yöt nähny painajaisia, helvetin arkoihin paikkoihin osuvia sellasia. Tänä aamuna kumminki käsitin että on yks pahimmat painajaisetki voittanu asia; sellanen on liian hyvä uni, sellane joka vois olla totta, sellanen jonka sä uskot olevan totta. Ja niin kauan kun se sallii kestää, sä oot niin onnelline ettet oo aikoihin ollu. Ja hetken oot ihan varma että sun paha olos on viimeinki lopullisesti helpottunu.
Ja sitten heräät.
Mä ihan todella vihasin sitä tunnetta kun tänä aamuna piti tajuta että tähän samaan maailmaan mä taas palaan... tähän missä kaikki tuntuu menneen vitun pahasti pieleen.

Heitä mulle pelastusrengas ;)

Mutta palatakseni tähän erilaiseen fiilikseen mikä mut tänään saavutti. Kavereiden näkemine ja täyteen ahdettu aikataulu (tervettä, joo) tais saada mua hiukan jaloillee. Tuli sellanen olo että jumalauta, kaikki on vielä mahollista kunhan mä vaan jaksan edellee yrittää helvetisti enkä valu enää enempää alaspäi. Ja kuuluuhan mun mottokin: kaikesta, ihan kaikesta selvii niin kauan kun ei kuole.


Voisko olla et tästä kuopasta pääsee enää vaan ylöspäin?
Toki mä tiedän ja tiedostan että mulla vois mennä paljon, paljon, paljon huonommin. Tunnen paljon ihmisiä joilla menee. Silti tässä on mun henkilökohtanen paskani, eikä se siitä niinkään ton tiedon avulla kevene. Kaikilla joka tapauksessa  on omansa ja eikä siitä faktasta päästä mihinkää - tärkeempää on keskittyä selviytymää siitä mikä ittelle on vaikeinta. Mitä muutakaan sitä vois tehä?

Run towards the light, öhöhö (no okei, oli huono).

Tän jälkeen julkasen vielä kevyemmän postauksen joulunaikaan liittyen, kun en viittiny tällasen jauhannan kanssa samaan postaukseen tunkea. Näkemisiin siis ja uskokaa itteenne te pienet paskapäät. Ootte ihania.

P.S.
Jos teksti oli sekavaa, armahtakaa, koska kello on puoli viisi aamulla.