keskiviikko 25. tammikuuta 2012

ovat niin kuin keksipaketteja

Mitä mulla on viel jäljellä? Onko mulla paljonki? Vai onks kaikki kadonnu mun ulottuvilta nii ettei mulla ookkaa enää mitää? Mä oon ollu täydessä horroksessa viime vuodet. Silti tosiasiassa nukkunu oon vaan sillon ku oon tipahtanu, pakkonukutettu. Mite siis oisin huomannu mitää mitä ympärillä tapahtuu.

Mitä sun pitäisi tehdä? Juosta vai odottaa seuraavaa.

Mä rakastan mut se tunne on vaikeemmin ja vaikeemmin tavotettavissa. Ei oo kyllä itteäänkään helppo rakastaa.
Älkää kumminkaa menkö pois.

Tää taitaa sittenki olla
pelkkä viinan puutteen aiheuttama illuusio. (=Todellisuus?)

Ei lastenlippu enää kelpaa.

Menisit kotiin ja kampaisit tukkas.

torstai 19. tammikuuta 2012

“i'd rather be hated for who i am than loved for who i'm not”

Sä tiedät että mä tunnen sut hyvin ja melkeen läpikotasin. Oon viettäny sun kanssas niin vitusti ihania ja paskamaisia hetkiä ja oon siten oppinu sua. Yllätät kumminki jopa mut tosi usein sillä miten mahtava tyyppi susta kaiken jälkeen sittenki löytyy. Oot ääliö joka osaa välittää ihan vitusti ja osottaa sen.
Näiden asioitten takia sä oot mulle niin rakas - sä oot omalla ihmeellisellä tavallas mun paras kaveri.
Voisin kertoo sen kenelle tahansa.

Minkä vitun takia mun siis täytyy tavata sut aina kahen kesken että voisin taas nähä sen ihmisen jonka oon oppinu tuntemaa? Miks jokanen ihminen joka ei tunne sua tarpeeks hyvin saa sut vetämää jonkun helvetinmoisen kuoren ympärilles? Onko sun persoonan pakko muuttua sen mukaan kenen seurassa oot? En jaksais kattella sellasta. Ihan vaan siks että tiedän ettet se oo sinä ja ettet sä oikeesti viihdy sellasena kun ittes useimmille ulkopuolisille näytät.

Siihen ihmiseen, jota sellasina hetkinä joudun kattelemaan, en ehkä alunperin olis vaivautunu edes tutustumaan.

Se ihmine joka sä mulle oot ja joka sen kuoren läpi näkyy on korvaamaton ja sellane jonka menettämistä en kestäis. Sellanen jota alan ikävöidä kun ei ehditä nähdä.

Lisäks tiedän, et ne ihmiset joille oot näyttäny oman ittes pitää sua oikeesti tuntemisen arvosena ja hyvänä tyyppinä. Mut ei kumminkaa sitä feikkiä puolta susta.
Pelkäätsä jotain? Mitä?

Mun on tullu mietittyä miksei täällä niin usein uskalleta olla keitä ollaan. Alussa mainittu tapaus sai mut kiinnostumaan aiheen pohtimisesta ihan blogimerkinnänkin verran. Jos mä joutuisin elämään elämääni keksittynä minuna... varmaan hajoaisin siihen paineeseen. Sellanen varmaanki vaatii ihmiseltä tiettyä heikkoutta ja silti kumminki tiettyä vahvuutta. Yhtä kaikki mä en silti nää siinä järkeä. Eikö se syö ihmistä ihan liikaa? Olisko suojausten laskemista antaa muiden, jopa niiden etäisempienki ihmisten nähdä sun oikee luontees - sellanen jossa koet olevas aidoimmillas?





Mä silti en oo yhtään kukaan määrittelemään kuka on feikki ja kuka ei niin kauan ku ne ihmiset ei oo mun sitä  asiaa itsestään omin silmin antanu nähdä. Ja jos olisinki, mulla ei olis oikeutta tuomita sen takia ketään. Kukaan ei voi määrätä sulle tapaa miten sun pitää käyttäytyä ja elää joten mä puhunki vaan niiden kokemusten kautta mitä oon joistain ihmisistä läheltä tarkkailleena nähny ja mitä ne on mulle kertonu. Kaikki on tähän asti viitannu siihen että saadessaan olla omana ittenään välitettyjä nää ihmiset on ollu ekaa kertaa elämässää vapautuneesti onnellisia ja feikkaamine on loppujen lopuks sittenki ollu vaivalloista ja tosi paskasta hommaa.
Oon jo kauan sitten todennu et myös mulle itelleni on luontevinta tehä asiat omalla tavallani vaikka monethan ei siitä tunnetusti tykkää.




Kaikki on suhteellista mut yhen asian silti väitän olevan varmaa. Mä oon jonku ihmeen kautta onnistunu keräämään ympärilleni monta helvetin avointa ja rehellistä ihmistä jotka on mahtavia sellasenaan.




Se on opettanu mut huomaamaa miten ihanaa on hyväksyä ja tulla hyväksytyks.


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

hey wait - i've got a new complaint!

                    Iina tässä hei, tulin jälleen jakamaan kanssanne vihaisia mielipiteitäni


Tätä ennen tosin varoitan siitä, että kirjotus on tehty vittuuntuneessa mielentilassa. Tiedän ja tiedostan että nää on tuhat kertaa koluttuja aiheita, mutta koska oon ehkä hiukan naiivi immeinen, jaksan järkyttyä kerta toisensa perää siitä miten laajalle levinneitä mun mielestäni monet tosi vääristyneet ajattelumallit onkaa.
Joka tapauksessa kirjotus on kärjistetty ja ehkä yleistävä, suodattakaa lukemaanne terveellä järjellä toisin kuin minä teen.

Eli.
Ihmisissä alkaa tätä nykyä näkyä tosi yököttäviä piirteitä. Netistä sen näkee jos jostain. Helvetin monet ihmiset on täysin sisäänpäinkääntyneitä ja erilaisuudenpelkosia eikä kelaa paskaakaan sanomisiaan.
Vielä ihmeellisempää on se, että Facebookin myötä jengi tekee sitä tätä nykyä viel ihan omalla nimellään! Onha se edistystä sinänsä ja tuo nettikeskusteluihi realismin ja järjen hivenen, mut sitte toisaalta taas... kun avoimen rasistisia tai muuten järjettömiä kommentteja tupsahtelee nimimerkillä Anonyymi, jää edes pieni toivo siitä elämään, et kyse olis pelkästä provosta tai muusta pelleilystä.



Tää kuva löyty joltain meemivitsisivustolta otsikon "Jealousy" alla. Eka meinasin ohittaa kuivana läppänä ihmeempiä miettimättä, mut sitten silmät osu kommentteihi. Moni niistä liitty Katy Perryn kuolaamiseen (okei, tunnustan... toi perse on aika uskomaton) mutta huomattavasti sitä useempi keskitty rienaamaan tota reunassa olevaa muijaa. Mun teki tosissaan vähän pahaa lukea sitä, koska toi nainen ei varmasti oo tahtonu tulla kuvatuks tossa tilanteessa ja pilkatuks elämättömien facedatisten toimesta. Miten helvetissä ylipaino voi vähentää toisen ihmisyyttä - tai yhtään sen paremmin tehdä mahdottomuudeks olla kaunis? Kertokaa mulle vaikka heti.
Nää nykykäsitykset on ihan vitunmoista paskaa, pelkkää sairauden ihannointia ja valtavan osan normaaleista, terveistä ihmisistä pois sulkevaa ajattelua. Herätkää nyt jumalauta ja kattokaa ite peiliin, en ihan oikeesti jaksa uskoa että kaikki ne haukkujat oli ite ulkomuodoltaa Katy Perryn tasoa. Vittu että ottaa päähän ku tää ei todellakaa ollu ainoa esimerkki aiheesta... musta tuntuu että meiän ajattelu on kaiken tän laihdutuspaskan pakkosyöttämisen johdosta häiriintyny. Isokokonen, pyöree, normaali tai rehellisesti läski ei kelpaa tässä yhteiskunnassa enää. Aina on oltava, just niin, laiha. Tikku. Anorektikko.
Toi sana tiivistää koko paskan. Pahimmillaa kuolemaan johtava (elämän jo kauan ennen sitä tuhoava) sairaus on tätä nykyä teinien käyttämä sana kehumisen yhteydessä. Siis synonyymi kauniille! Tähän on törmätty jokunen kerta ja se oksettaa mua... ihan todella.

Muutenki ihmiset vihaa nykyää ihan liikaa. Ihmiset pelkää. Se on mun mielestä ahdistavaa. Kokonaisen ihmisryhmät tuomitaan vaan siitä syystä, että tarpeeks moni saman värinen on tehny mokia.
Ei kaikki mannet pölli.
Ei kaikki somalit oo väkivaltarikollisia.
Ylipäätään kaikki maahanmuuttajat ei oo pelkkiä pummeja jotka vie sun, niin vitun ahkeran suomalaisen vaivalla hankitut rahat. Tottakai kaikissa ihmisryhmissä on omat paskat yksilönsä, mut se koskee kyllä sitten aivan kaikkia eikä vaan osaa. Sitä paitsi ilman töitä tekeviä ulkomaalasia Suomi ei tulevaisuudessa ees tule selviämää. Tämän sais osa ihmisistä hyväksyä.
Karuinta on se että ihmiset jaksaa purnata kehitysmaihin lähetettävistä masseista. Vaikka on totta et meiän omassa maassa kaikki ei oo hyvin ja rahaa tarvitaan, ni jos nyt ihan oikeesti verrataan meidän ja niiden tilannetta niin realismi hoi...

Oon sen verran hippipaska et uskon maailman tarviivan enemmän välittämistä ja ihmisten välistä luottamusta. Ainaki ne tekee mun omasta elämästä helpompaa ja saa sen tuntumaa arvokkaammalta. Kannattaa kokeilla.

                                                       
terveisin Iina the angry bird


sunnuntai 1. tammikuuta 2012

after christmas part 2 - kuviteltu postaus

Olenhan mä hiukan hidas kun joulunaikaan liittyvä postaus ilmestyy vasta vuodenvaihteen jälkeen, mutta parempi myöhään ku ei millonkaan. Niin paljon tekstiä tästä blogista jo löytyy, että saapa kuvatki puhua välillä. Kuten ehkä arvattavissa, hommasin siis hetki takaperin kameran ittelleni ja tässä tulee todistusaineistoa esimerkiks uudesta hämärästä kampauksestani, hankkimistani kengistä, joulureissusta Kristiinankaupunkiin sekä ystäväisistäni hilpehistä. Ja tottakai jokaseen blogimerkintään on sisällyttävä yks kuva meikästä syömässä!















Tänään juhlin vuoden vaihtumista. 
Ja vain hiukan myöhässä.