Paskasessa loppukesässä oli muutamia oikeesti ihania hetkiä. Voi mun tytöt.
Voinen nyt sitten vaikka todeta täälläkin asti et oon syöny masennuslääkkeitä kohta pari viikkoa otettuani itteäni viimeinki niskasta kiinni ja mentyäni puhumaa lääkärille saadakseni lopulta mun diagnoosin. Ihan hyvä tälleen seittemän vuoden masennuksen jälkeen.
Mulla ei oo vielä mitään käsitystä miten nää alkaa toimimaan vai alkaako lainkaan... kaks ekaa viikkoa menee kuulemani mukaan muutenki hiukan sumussa kaiken suhteen. Eli aika näyttää.
Kaikki täällä mun pikku elämässäni on taas hieman ja erittäin sekaisin, ja sellanen on olokin. Just nyt en osaa päättää onko mulla jaksamista lähtee kouluun vai ei, yhen tunnin oon jo missannu, pitää vähän kattella... tämähän nyt oli varsinaisen pointiton postaus. Hihi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti